Otasuunnistusrasti järjestetään tänä vuonna Ossinlammen laiturin ja sähköosaston rakennuksen (magneettitalo) välisellä aluella. Paikalle on tarkoitus tuoda mm. grilli sekä äänentoistolaitteisto musiikin kuuntelemista varten. Varsinainen tehtävä on tänä vuonna laadittu uusiksi, ja sen toteuttamisessa voivat kaikki olla mukana! Lisätietoa tehtävästä täällä. Yhteyshenkilönä toimii varapuheenjohtaja Antti Myyrä.
Jotta rastista tulisi mahdollisimman viihtyisä, pitää sinne tuoda monenlaista tarviketta ja viihdykettä. Alla on lista varusteista, joita on toivottu paikalle. Jos pystyt tuomaan jonkin listalla olevista varusteista, ole ystävällinen ja laita nimesi kyseisen varusteen perään.
Tänä vuonna fukseille on tarkoitus laatia hahmojenyhdistystehtävä, jossa jokaiselle ryhmän jäsenelle jaetaan kortti, jossa on kuva jostain manga/anime/pelihahmosta. Tehtävänä on löytää hahmolle pari (tai muodostaa ryhmiä), ja perustella miksi juuri kyseiset hahmot sopivat yhteen. Mitään ennaltamäärättyjä oikein/väärin-asetelmia ei ole, vaan pisteet tulevat perustelusta, joten kaikki voivat käyttää omaa mielikuvitustaan.
Hahmokortit valmistellaan yhteistyönä: sopivia kuvia voi linkittää tänne wikiin, alla olevalle listalle. Kuvat tulostetaan A4-kokoisille papereille, joten resoluution on syytä olla hyvä. Lisäksi taustan tulisi mielellään olla valkoinen, eikä kuvassa saisi olla hahmon lisäksi paljoa ylimääräistä sälää. Kaikista stereotyyppisimpiä hahmoja on myös paras välttää...ja miespuolisiakin hahmoja olisi mukava saada listaan.
Lopuksi listalta valitaan parhaat kuvat tulostettavaksi, minkä jälkeen kortit laminoidaan yhteistyönä lähempänä rastiajankohtaa.
Hahmolista: (tänne kuvalinkkejä sopiviin hahmoihin)